Päivämäärä

13.05.2023
Expired!

Ajankohta

20:00

KUUMAA

VUODEN YHTYEENÄ PALKITTU KUUMAA MASSIIVISELLE ALBUMINJULKAISUKIERTUEELLE!

Suurenmoista suosiota nauttiva KUUMAA-yhtye suuntaa pitkälle loppukevään kattavalle Loputon moottoritie -albuminjulkaisukiertueelle. Tämän hetken pop-musiikin kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Vuoden yhtye -Emman voittanut KUUMAA valloittaa pian keikkapaikkoja halki Suomen. 

Yhtyeen kevät lämmitellään käyntiin maaliskuussa Suoraan Pohjoiseen -rundilla, jolloin tutuksi tulevat niin Inari, kuin Lapin kuumimmat laskettelukeskukset. Kuun vaihteessa otetaan hieman Vichyä väliin, ja kevään kiertue käynnistyy uuden 31.3. julkaistavan albumin saattelemana. Huhtikuusta eteenpäin tutuksi KUUMAA:lle tulevat niin Keski- kuin Etelä-Suomikin, kun keikkoja tahkotaan valloittavan live-energian kera Tampereelta Kouvolaan, ja M/S Viking Gracea myöten Seinäjoelle. 

Yhtyeen viimeisimmät singlet ovat viihtyneet kärkipaikoilla sekä suoratoistopalveluissa että radioissa. Ylivoimainen hallitsee Suomen – Top 50 -listan ensimmäisellä paikalla, ja viikonloppuna seitsemänneksi listalla nousi tammikuun 2023 radiobiisinäkin kruunattu Tulipalo. Uusin single Ylivoimainen lähestyy ennätysvauhtia kultalevyrajaa ja kisaa mukana tämän vuoden Uuden Musiikin kilpailussa.

Suomen vahvin kiertue tehdään kaupallisessa yhteistyössä Hartwall Vichy Originalin kanssa.

Ovet: 20:00
Ville Veikka 20:30
KUUMAA 21:30