Päivämäärä

20.03.2026
Expired!

Ajankohta

20:00

Spekti & Tasis

SPEKTI & TASIS YHTEISKEIKALLA MÖSSÖLLÄ!

Joulukuun 5. päivänä 2025 ilmestyneen uuden kappaleensa “Ihmisparkatakki” myötä Spekti & Tasis suuntaavat keväällä 2026 yhteiselle kiertueelle — ensimmäistä kertaa urallaan virallisesti samalla lavalla yhteiskeikoilla. Kaksikko tunnetaan jo entuudestaan vahvasta yhteisestä biisihistoriastaan Spektin albumeilla: mukana ovat mm. “Juo”, “Juna”, “Hei me lennetään”, “Macho Fantastico” ja “Juomalaulu”.

Spekti on helsinkiläinen hiphop-artisti, jonka tarinallinen ja leikittelevä lyriikka on tehnyt hänestä yhden kotimaisen rap-skenen omaleimaisimmista nimistä. Ennen soolouraansa hän nousi esiin nyrjähtäneestä huumorista tunnetussa Trilogia-kokoonpanossa. Spektin viimeisin platinaa striimannut albumi Rakas Spektistan julkaistiin syksyllä 2019.

Tasis taas tunnetaan legendaarisesta suomirapin kivijalasta Kapasiteettiyksiköstä, yhdessä Andun ja Uniikin kanssa. Yhtyeen isoimmat hitit — kuten “Hei neidit”, “Erobiisi” ja “Pakko saada sut” — ovat edelleen keskeisiä klassikoita suomalaisessa rap-historiassa. Tasis on esiintynyt laajasti myös muiden eturivin artistien kappaleilla, kuten Elastisen ja Cheekin kanssa.

Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 21:30

Liput ennakkoon 28€, ovelta 30€